In memoriam





Kristiina Kananen (s. 11.7.1970, k. 27.11.2020)

 

Kristiina syntyi Kajaanissa vuonna 1970 ja valmistui lääkäriksi Helsingin yliopistosta v. 1995.  Erikoistumiskoulutuksen Kristiina teki Oulun yliopistossa, josta hän valmistui sisätautilääkäriksi v. 2003 ja nefrologiksi v. 2005. Erikoistumisen jälkeen Kristiina muutti perheensä kanssa syntymäkaupunkiinsa Kajaaniin ja toimi siellä sisätautiylilääkärinä, vastuualuejohtajana ja vielä Kainuun soten terveysjohtajana.

Tunnustuksena monipuolisesta toiminnasta alueella Kainuun lääkäriyhdistys valitsi v. 2018 Kristiinan vuoden kollegaksi.

Kristiina oli ahkerasti mukana järjestötoiminnassa, opiskeluaikana kandidaattiseurassa ja Pohjois -Pohjalaisessa osakunnassa. Myöhemmin Nuorten Lääkärien Yhdistyksen valtuuskunnassa vv. 1994-1999 ja Suomen Lääkäriliiton Oulun ja Kajaanin paikallisosastojen toiminnassa. Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin toiminnassa Kristiina oli mukana vuodesta 2016 lähtien. Nefrologiyhdistyksen johtokunnassa Kristiina teki pitkän uran vuosina vv. 2007-2019; mm. sihteerinä 2007-2009 ja yhdistyksen puheenjohtajana 2017-2019.

Viime vuosina hallinto vei lisääntyvästi työaikaa - mutta Kristiina halusi koko ajan tehdä myös potilastyötä, jottei sanojensa mukaan ”vieraannu todellisuudesta”.

Vapaa-ajan rakas harrastus oli partiotoiminta ja Kristiina toimi yli kymmenen vuoden ajan Kajaanin Korvenpoikien lippukunnanjohtajana. Tämän lisäksi hän harrasti menestyksellä suunnistusta, muuta kestävyysurheilua ja seikkailu-urheilua - kuvauksia noista suorituksista valtaosa meistä muista pystyi vain hämmästelemään.

Sairautensa Kristiina otti vastaan tyynesti ja keskusteli siitä avoimesti. Työelämässä Kristiina jatkoi loppuun saakka - viimeisinä kuukausina tosin sanoi viisaasti keskittyvänsä vain mielekkäiltä tuntuviin tehtäviin.

Muistamme Kristiinan vastuuntuntoisena, monitaitoisena ja aina avuliaana kollegana. Hän osasi kohdata potilaat lämpimästi, ja apua kysyvä kollega sai aina vastauksen.



SNY:n johtokunta

21.12.2020